Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kevätpöytä kukkimaan

    Kermavanukas eli pannacotta valmistuu helposti, kunhan sen vain muistaa tehdä ajoissa hyytymään.
    Kermavanukas eli pannacotta valmistuu helposti, kunhan sen vain muistaa tehdä ajoissa hyytymään. 
    Tuoreita versoja sisältävä perunasalaatti on raikas ja ruokaisa.
    Tuoreita versoja sisältävä perunasalaatti on raikas ja ruokaisa. 
    Pesto antaa väriä ja makua broilerisalaattiin.
    Pesto antaa väriä ja makua broilerisalaattiin. 

    Keväinen perunasalaatti

    Ruokainnostus on tullut työn kautta, kertoo Niko Honkanen. Hän vastaa nelihenkisen perheen ruuanlaitosta.

    ”Jos vaimo tekee ruokaa, niin hän tekee maailman parasta makaronilaatikkoa. Ja leipomaan hän on käsittämättömän hyvä”, Niko kehuu.

    Kun Niko kerran innostui tekemään uunijuustokakkua, siihen tuli vahingossa tuplamäärä munia. ”Se maistui ihan munakkaalta. Sain syödä sen itse.”

    Niko pitää leipomista enemmän ruuanlaitosta, koska siinä voi säätää ja itse maistella, milloin ruoka on hyvää. Hän tykkää käyttää raaka-aineet sellaisenaan. Valmiiksi maustettuja ja mausteseoksia hän ei suosi, vaan hakee maun yrteistä ja suolasta ja pippurista.

    Nikolla on muutama bravuuri, jotka hän haluaa jakaa Kantrin lukijoiden kanssa.

    ”Couscous on aina törkeän hyvää. Sen kanssa ei tarvitse kuin tuoretta leipää ja voita. Perunasalaatin voi tehdä kesällä uusista perunoista. Jälkiruuaksi laitan usein pannacottaa, koska se on niin helppoa ja makua voi vaihdella eri yrteillä.”

    Couscous-salaatti

    4—6 hengelle

    1 iso punasipuli tai 2 pientä

    1 dl rypsiöljyä

    3 rkl punaviinietikkaa

    1/2 tl suolaa

    1 rkl sokeria

    ½ tl mustapippuria

    1/2 kg kiinteitä perunoita

    50 g rucolanversoja

    40 g lamopinaatinversoja

    1 rasia sarviorvokkeja (tai luonnon keto-orvokkeja kesällä)

    Kuori sipuli ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Siirrä sipulit rasiaan tai kulhoon ja kaada päälle punaviinietikka ja öljyä. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

    Keitä perunat ja kuutioi ne hyvänkokoisiksi.

    Sekoita kaikki ainekset keskenään. Katso, ettei punasipulin marinadia mene liikaa. Tarkista suola ja pippuri, lisää tarvittaessa.

    Koristele vielä lopuksi versoilla ja kukilla.

    Foccaccia-leipä

    4—6 hengelle

    Couscous

    2 1/2 dl couscous-suurimoita

    3 1/2 dl vettä

    1 tl suolaa

    300 g broilerin rintafileetä

    suolaa

    mustapippuria

    50 g pinjansiemeniä

    1 rasia punakaalinversoja

    1 punasipuli

    Pesto

    1 ruukku basilikaa

    1/2 dl oliiviöljyä

    1 limen mehu ja raastettu kuori

    1 valkosipulinkynsi

    ripaus mustapippuria

    suolaa

    Kiehauta vesi ja lisää siihen couscous-suurimot ja suola. Sekoita. Nosta kattila levyltä ja anna suurimoiden hautua kypsäksi 5–7 minuuttia.

    Paista broileri ja paloittele näteiksi paloiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

    Paahda pinjansiemeniä kuumalla, kuivalla pannulla. Pilko punasipuli.

    Mittaa peston ainekset tehosekoittimeen ja anna käydä tasaiseksi massaksi.

    Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää lopuksi joukkoon pesto. Voit koristella annoksen versoilla.

    Tarjoa lisänä tuoretta leipää, esimerkiksi italialaistyyppistä foccacciaa.

    Pannacotta

    25 g (1/2 pak) hiivaa

    1 tl suolaa

    3,5 dl vettä

    noin 7 dl vehnäjauhoja

    0,5 dl oliiviöljyä

    1 rkl sokeria

    Pinnalle

    sipulia

    rosmariinia

    oliiveja

    sormisuolaa

    Tee edellisenä iltana taikinan juuri: Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola ja sokeri. Lisää 4 dl jauhoja vähitellen vaivaten niin, että taikina on löysähköä. Anna kohota viileässä paikassa liinan alla yön yli.

    Lisää seuraavana päivänä taikinaan oliiviöljy ja loput jauhot. Vaivaa taikinaksi. Levitä edelleen löysähkö taikina oliiviöljyllä voidellulle leivinpaperille uunipellille noin 25 x 30 sentin kokoiseksi levyksi. Peitä liinalla ja anna kohota vielä puolisen tuntia.

    Kuumenna uuni 250 asteeseen. Viipaloi sipuli. Paina kuoppia kohonneeseen leipään jauhotetulla sormella. Voitele leipä oliiviöljysekoituksella. Ripottele päälle sipulisuikaleet, rosmariinia ja sormisuolaa.

    Paista leipää noin 10–15 minuuttia, kunnes se on kullankeltainen. Tarjoa vähän jäähtyneenä niin, että jokainen saa murtaa leivästä palasia.

    4–8 annosta

    5 dl kermaa TAI maitoa

    1 dl hyytelösokeri Multia

    1 tl vaniljasokeria

    kourallinen sitruunaverbenaa (tai sitruunatimjamia)

    Tarjoiluun

    syötäviä kukkia (tai marjoja tai hedelmiä)

    Mittaa kerma ja sokerit kattilaan, sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä puoli minuuttia.

    Kaada seos jälkiruoka-astioihin. Hyydytä jääkaapissa parista tunnista seuraavaan päivään. Koristele valmiit annokset syötävillä kukilla ja tarjoa marjojen, marjakastikkeen tai hedelmäpalojen kanssa.

    Vinkki: Jos haluat kevyemmän vanukkaan, käytä kerman sijasta täysmaitoa. Kermavanukas on melko tuhti, joten jälkiruuaksi riittää esimerkiksi snapsilasillinen, jolloin annoksia tulee tästä määrästä enemmän.